sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Ruusut, lorvit ja mummot




Pääsinkö juuri sanomasta, että kun tulis hommattua niitä leikkokukkia. Tänään kaveri tyttöineen vieraili Sartsan kynsistudiossa ja sain tuomisina uuden maljakon täyteen ruusuja! Yhden vein vessaan lavuaarin reunalle. Kukat vessassa on todellista ylellisyyttä. Kiitos Hanna ja tytöt!

Hirveesti on viikonlopulta ihmisillä ihania ulkoilukuvia. Itsehän en eilen näyttäny nenääni pihalla ollenkaan, vaan lorvailin sisällä KOKO päivän. Silloin huomaa lorvailleensa liikaa, jos yöllä klo 01.50 ei oikeastaan tunnu siltä, että haluais sänkyyn pitkälleen. Onneks tänään oli suunniteltua ohjelmaa (kynsistudio) ja kauppareissulla onnistuin kiertämään korttelin päähän puolen tunnin lenkin kautta. Olihan se auringonpaiste ihanaa!

Perjantainakin oli kivaa, kun käytiin Anun kanssa Revolutionissa syömässä. Hirmu hyvää on grilled chicken caesar salad burger! Siellä oli kivat mummot, jotka pyysi meidät pöytäänsä, kun oltiin siinä jonottamassa vapaita paikkoja. Käyvät kuulemma kerran kuussa syömässä ja joka kerta pitää olla eri ravintola. Suunniteltiin, että otetaan heti tosta mallia. Toinen mummo kävi sit välissä kattomassa Jypin pelin tilannetta.

Mummo 1: "Siellä kuule joku nelikymppinen poika pyyti viereen istumaan!"
Mummo 2: "Mihinkä minä vielä joudun sinun kanssa?"
Mummo 1: "Ei ollakaan ennen oltu perjantai-iltana liikenteessä."
Mummo 2: "No kai me johonkin vielä jatketaan."

Mummot! Ihan ykkösiä.

tiistai 14. tammikuuta 2014

Kukkasia




Ostin alennusmyynnistä palan kesää: kukkapaidan. Ostin myös ton beigen neuleen. Oon noin 2 vuotta säännöllisesti miettiny, että mulla pitäis olla beige perusneuletakki. No nyt löytyy! Farkut on kirppikseltä löytyneet henkkamaukat.


Pienet ruusukupit löyty kirpparilta joulun alla 0,10 €/kpl -laatikosta. Ne oli jotensakin niin söpöt, etten voinut vastustaa. Vaikka kyllä ne tuntuu vähän onnettomilta kahvin juontiin. Pitäis tykätä jostain espressosta, mutta kun en vaan tykkää. 


Joululahjaksi saatu hyasintti kasvoi joululoman aikaan yksinään kotona ja meitä odotti huumaavan ihana tuoksu kotiin palatessa. Sittenhän se rupsahti aika nopeesti, mutta lehtien vehreys oli niin kivaa, että katkasin kukkaputket pois ja siellä se möllöttää edelleen omassa lasipurkissaan. Myös lyhty ja iso kynttilä oli joululahjoja. Puttipajan -60% alessa haksahdin muuten maljakkoon. Mutta se onkin tosi tosi kiva. Vielä kun tulis sitten ostettua leikkokukkia. Siinäpä tavoitetta!

perjantai 10. tammikuuta 2014

Kynnen mitalla







Kynsien lakkaaminen on kyllä hirvittävän hauskaa puuhaa! Nykyään kun nään ihmisillä koskemattomia, yhtään pidempiä kynsiä, niin sormet alkaa syyhytä: lakkaamaan lakkaamaan! Ja vielä kun Pinterest ja Instagram on täynnä aina vaan uutta inspiraatiota. Sitten kun alan laittaan kynsiä ja rupeen kaiveleen sitä kynsilakkapussia(säkkiä), niin iskee runsauden pula. Monesti kysyn Juhalta: "Sano joku väri." Kertaakaan se ei oo tainnu sanoo mitään. "Sä et kuitenkaan kuuntele mua." Hahhaa! Niinpä!

Tänään alessa oli ihana laukku. Ja toinenkin. Sitten päätin, että jään pohtimaan kumman haluaisin enemmän. Sitten oli jo hetken aikaa hyvä olo, etten tosiaan ostanut kumpaakaan. Mutta nyt kuitenkin mietin sitä toista. Olis se vaan kiva... Saas nähä löydämmekö toisemme vielä.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Because I'm happy




Voi tätä harmautta ja pimeyttä. Ratkaisu: punaiset housut ja kirkkaanväriset varpaankynnet. Ihan vaan hetkenkin kun tepsuttelee paljain varpain, niin jo helpottaa.

Mieltä kohentaa myös itse tehty makaroonilaatikko ja appelsiinilla höystetty salaatti. Laatikko tulee ihan just uunista. Omnomnom.

Ja hyvä musiikkihan toimii aina.


Tänä vuonna aion tanssia paljon. Nauraa sitäkin enemmän. Onhan tää nyt kivaa kuiteskin! Pistäkäähän volyymia!



keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Se ois sitten 2014


Vuosi vaihtui! 2013 oli tosi hyvä, eiköhän 2014 oo kanssa. Tänään oon ollu koko päivän yöpaita päällä. Huomenna ehtii hyvin aloittaa energisen ja tehokkaan uuden vuoden. Hyvää uutta vuotta!