torstai 27. joulukuuta 2012

Lahjoja, tshuslaata ja pikkuotuksia


On mun täytyny olla kiltti, kun Joulupukki toi näin paljon lahjoja! Juha iloitsi etenkin toivottua useammista astioista. Puhuin puhelimessa äitin kanssa: "Voitas toivoa kaksi Arabian 24h Tuokio leipälautasta." "EIKÄ! MINÄ OTAN OMANI RAHANA!" No äitipä osti sit vielä kuppiparit ja sisko oli ihan sattumalta ostanu noita saman sarjan kulhoja. Hahaa!!!! Sain muuten melkein lahjaksi myös päätäitä, mutta en sit tainnukaan saada. Mutta oonpahan nähny täitä ja saivareita ja kokenut täishampoo käsittelyn. Ja sainpa oman pikku täikammankin! Uskon, että se on hirmu kätevä myös esim. tupeeraukseen.




Tänään palasin hetkeks karuun todellisuuteen ja olin töissä ja tulin kotiin purkamaan lahjat. Mutta viikonlopuks lähen vielä maalle fiilistelemään. Joskin joulu meni jo, joten kynnet lakkaukseen vielä nyt illalla! Ois hirvessti tota tshuslaatakin, kuten siskonpoika sitä nimittää, mutta kun ei jaksa syyä! En käyny ostaan ees kahvimaitoo ja aion olla aamulla radikaali enkä keitä kahvia. Sitä ei oo tapahtunu sitten IKINÄ! Selviänköhän töihin asti...

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Uuno ja paketit


Paketoin tossa eilen lahjoja:








 Mutta paketit tuli tehtyä ja joulukynnet on ja kaikki.




Ny ollaankin ja joulun vietto paikassa numero 1, joten täytyy jatkaa keskittymistä lokoiluun ja herkutteluun :) 
Hyvää Joulua kaikille! Palataan pyhien jälkeen!

torstai 20. joulukuuta 2012

Poikien osasto


Vaarallista tää joululahjashoppailu, kun on jo hirmuset alennusmyynnit joka paikassa. Eilen lähin ihan vaan sukkia lahjaks ostamaan ja ohops, Henkkiksen lasten osastolta löyty ihan mahtava poikien neule 10e. Pakko ostaa! Onneks löysin eilen kaikki loput lahjat, joten enää ei tartte mennä kaupoille :) Kai...




No mitäs sitten muuten... Joulu ois ihan justiin. Joulukortteja tullu kivasti. Maanantaina oli Sohwin hauskat pikkujoulut. Aika kylmä pihalla. Pitäis tehä uudet kynnet. Joulukynnet. Nää vanhat on ollu yli kaks viikkoa ja just sen näköset. Ja yks lahja pitäis paketoida jo huomiseks. Miten se paketointikin tapahtuu aina ihan viime tingassa. Onkohan mulla ees paperia? Onhan mulla! Eräs on kironnut niiden olemassaoloa tuolla siivouskomerossa viime joulusta saakka. Mutta eipä tässä nyt sen ihmeempiä sitten. Morjens!

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Little Christmas





Meillä oli Petran kaa eilen kahen hengen pikkujoulut Kuopiossa feat. Hannele. Käytiiin eka Matkuksessa shoppaileen (NYT OLEN KÄYNYT SIELLÄ!!) päivällä ja sit illaks oli varattu pöytä Isä Camillosta ja sen jälkee Pannuhuone ja Apteekkari (oli tosiaan melkoinen mummotunneli kuten Hannele asian ilmaisi) ennen hirveää jonotusta ja Ilonaa. Tänään kateltiin sit joku maailman huonoin elokuva (elokuvan tasosta kertoo, että seuralaiseni nukkui 1h 48min:sta 1h 44min, heräs viimesellä minuutilla ja parahti, että onko tää ollu näin huono koko ajan) ennenku ajelin takas kotiin. Suunniteltiin kuitenkin jo keväälle ULTIMATE PARTY WEEKENDiä, jossa valloitetaan kahden kaupungin yöelämä :D Hahahahaa!

Asuna pikkujouluissa oli varten vasten ostettu H&M:n mekko, joka makso vain 14,95 €. Veikkaan, että siitä tulee ikisuosikki! Rannekorukin H&M, laukku saatu (ostettu kuulemma aikoinaan Mökö ja Lurusta).


























Kaikki mun ympärillä on ollu enempi vähempi kipeinä ja nyt omakin nenä niiskuttaa ja kurkku on karhea. Niinpä suunnitelmana on tehdä loppuillaks samanlainen kolo kun Unskilla on parhaillaan ja linnottautua sinne. Hus pöpöt hus!

perjantai 14. joulukuuta 2012

Tikkitakki ja muita juttuja


Sain jo kuulla, että älä enää esittele kirppisostoksia, kun toisilla on kirppisvieroitusoireita, mutta pakko vaan taas kerran! Tässä siis alkuviikon ja vähän aiempienkin aikojen löytöjä:







Maanantana Centrumilta tarttu matkaan United Colors of Benettonin tikkitakki (mikä klassikko ja ihana tummansininen sävy!) sekä kaks helmikaulakorua. H&M:n neulemekko/tunika aiemmin Kirpparilla.fi. Laukku on se H&M:n uus aleostos ja mokkasaappaat ostettu viime keväänä Cittarin alesta. Sillon oli jo niin kevät etten ehtiny käyttää kertaakaan, mutta nytpä on halvat saappaat päässy käyttöön. Ai niin ja tiistaina ostin vielä eurolla farkut Gummeruksenkadun Ekocenteriltä. O-ou tyypit!

Veli kävi äsken kylässä ja meillä oli hyvät keskustelut palvelimista ja UPSeista (kysyin Juhalta miten toi kirjotetaan :)). "Mikä on UPS?" "Mikä se palvelin oikeen on?" "Ai jossain on oikeesti joku mötikkä ja niillä on jäähdytyshuone?" Dropboxin käytön takia mua kuitenkin nimitettiin tällä viikolla työpaikan nörtiks, joten kyllä mäkin jotain osaan :D Tää loppu kyllä on nyt nannaa yhelle lukijalle, joka oli joskus kommentoinu Juhalle (ei kuiteskaan suoraan mulle), että voisin kirjottaa enemmän atk-juttuja. Esim. käydä KampusDatassa ja kertoa kokemuksia. Tässä oli pläjäys atk:ta! Haahaaahaa :) Hauskaa viikonloppua!

tiistai 11. joulukuuta 2012

Tonttuilua





Tänään tein jouluostoksia paljon paremmalla menestyksellä kuin eilen! Kiersin kaikkia pikkuputiikkeja, kuten Kimperi, Selma ja Pienikamari. Se osoittautui hyväksi strategiaksi, koska niissä oli jänniä ja erilaisia valikoimia. Ihan kaikille ei kyl löytyny, joten lisää tonttuilua vielä myöhemmin...

Nyt illalla tein sit vihdoin nää joulukortit. Muistakaa, että viimeistään ylihuomenna 13.12. pitää postittaa sillä punasella kuorella! Oon säilöny kaikki aiempina vuosina saadut kortit ja nyt leikkelin niitä uusiokäyttöön. Ergonominen työasento sai aikaan jäätävän niska- ja hartiakivun niin, että alko suorastaan yököttää. Lisäks sain vedenkestävää hopeatussia isot läntit tohon lattiaan, enkä ymmärrä missä vaiheessa se tapahtu?!?!

Nyt lienee tän tontun paras lähtee yöpuulle, niin jaksaa taas aamulla mennä oikeisiin töihin :) Miks oi miks en oo aamuvirkku? Tänäänki kissan kaa nukkua tohotettiin melkein koko aamupäivä. Uuno oli vaan kattonu Juhaa sen lähtiessä töihin semmosella "et oo tosissas" ilmeellä :)

maanantai 10. joulukuuta 2012

Farkkupäivä






Tänä aamuna tein sen, mistä normiaamuina aina haaveilee: nousin ylös, laitoin kahvin tippumaan ja pujahdin takasin sinne ihanan lämpimään sänkyyn. Uuno tuli kaveriks ja heräsin puolitoistatuntia myöhemmin. Hups!

Söin vähän aamupalaa ja lueskelin brittien Vogueta, kävin Juhan ja poikien kanssa kebablounaalla ja menin joululahjastoksille. No ostinhan mä yhen joululahjan. Sit itelleni kirpparilta takin, topin, kaks kaulakorua, H&M:ltä alelaukun ja Sokokselta huulirasvan. Hups!

Tänään oli farkkupäivä. Leen farkut kirpparilta, vyö ja koru jostain, paidat H&M:ltä, kengät Spirit. Noissa kengissä oli muuten semmoset hapsut, jotka leikkasin pois. Hups!

Nyt lähen askarteleen joulukortteja, koska muistin ostaa myös kuoria ja postimerkkejä. Ensin ehkä syön vähän. Oli niin täyttävä Kebab Housen kebab ranskalaisilla ja tacomajoneesilla, ettei oo vieläkään tullu nälkä. Hups!

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Paitoja paitoja paitoja



 Värikkäitä paitoja!

 Vähemmän värikkäitä paitoja!



Iso villatakki!

Wuhuu taas sai kirpparilta halvalla hyvää :) Mihin nää mahtuu, onkin sitten ihan asiaa erikseen... Näiden lisäks mulla oli kopassa lehti ja pari joulukoristehärpäkettä ja makso yhteensä 13 € ja rapiat! Noi villahousut ja ylipolven saappaat ja pitkä toppatakki oli hyvä yhdistelmä näillä pakkasilla. Ja edelleen oli melkein freezing my ass off.

Mutta hei huomenna on vapaa! Jes jes jes :D

maanantai 3. joulukuuta 2012

Paitalaulu pakkaskeliin



Cos it's too cold for you here
And now
So let me hold
Both your hands in the holes of my sweater

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Sartsan kynsistudio


Pääsin tänään 13-vuotissynttäreille pitämään ohjelmanumeroa: kynsistudiota! Oli aika hauskaa hommaa. Varsinkin kun "asiakkaiden" kommentit oli niin rohkaisevia: "Eikä, mä en kestä miten ihanat!" "Sä oot kyllä oikeesti tosi taitava tässä." "Apua, miten hienot!" "Voi vitsi, ihana!" Kyllä kynsienlakkaajan sydäntä lämmittää :) Ja tässä kuvasatoa, mitä tuli tehtyä.








Suosikeiksi nousi Konadilla tehdyt kynsileimat. Alimmaisena itse asiassa omat kynnet vielä leimoilla lisättynä, koska pitihän mun testailla sen toimivuutta, kun vasta tällä viikolla ostin moisen kapistuksen. Mutta on se kyllä ihan hauska tapa saada tehtyä tarkkoja kuvioita ja aika helposti. Parin kokeilun jälkeen alko sujua mukavasti :)

Eilenkin oli hauska päivä. Käytiin työkaverin kanssa kirpparilla ja meininki oli tosiaan melkein kuin Macklemoren videossa. Hulluna löyty kaikkee ja sovittamaan ja taas löyty lisää ja sovittamaan ja ihan kreisiä! Kolme tuntia kierrettiin ihan tohkeissaan. Ja ostin taas kerran ihan himona paitoja. Esittelen löydöt ens kerralla. Nyt vielä hetki sunnuntaisohvalöhöilyä. Ja toi talvikin tuli. Ja joulukuu alko. TÄÄÄÄÄÄÄH??

torstai 29. marraskuuta 2012

Kaksi kissaa (hih)







Simppelit jutut on parhaita: harmaa collegepaita ja mustat helmet. Paita ja rannekoru H&M, helmet Pieces, kello Regal. Ja kissakamu on ihan ykkönen! Eipä sitten muuta.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Only got twenty dollars in my pocket




Tää Juhan mulle soittama biisi ei auta yhtään mun kirppistuskaan! En oo käyny kirpparilla varmaan kahteen viikkoon. Ou nou! I wear your granddad's clothes, I look incredible :) NIINPÄ!

Täs kuitenki uusimmat kynnet, kun ei oo esitellä kirppislöytöjä ja oon pukeutunu vaan tylsästi. Tummansinistä tuplaglitterillä. Ostinhan muuten eilen kuitenki jotai ku meil oli Juhnun kaa treffit Keljon marketilla. Seppälän alesta nappasin tommosen "nahka"rannekkeen. Täydellinen jokapäivän koru!





sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Pictures of a grey day








Olin pitkän viikonlopun maalla. Virittelin jouluvaloja, tein ovikranssin, kaivoin pari tonttua esiin, kuvasin ympäristön ankeutta, söin äitin herkkulohikastiketta ja iskän loput Talvi-suklaat. Ne on muuten hyviä suklaita! Ai niin ja tein mä yhtä gradumönttimöhkälepieruläjää. (Ei mitään asenneongelmaa havaittavissa...)

Eilen iskä muisti, että meiänhän piti pitää "pikkujouluja", mutta äiti oli unohtanu tehä puuron ja veskunavellin, kuten sitä meillä kutsutaan, joten syötiinkin porkkanoita ja leipää ja katottiin Nunnia ja konnia telkkarista :) Oliks teillä yhtä huiseja pikkujouluja viikonloppuna?

Nyt aion tehä uudet kynnet. Kun vaan osais päättää minkälaiset... Heippa!