sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Joulukukat round 2


Kasvien sielunelämä on joskus ihan käsittämätöntä. Tuot kasvin innoissaan kotiin ja hoivaat parhaasi mukaan. Sitten se nuupahtaa. Ja kuolee. Ja jos kasvi rupsahtaa, niin siitä kannattaa vaan hankkiutua eroon. Kuollut kasvi ei tee hyvää kenellekään.

Mutta joskus ne sitten selviääkin. Tai ainakin osittain kuten meitsin joulukukat. Hyasintti pudotti kukkansa jo hyvä tovi sitten, mutta toi sipuli vihreine lehtineen toimii lasipurkissa ihan kevään lähettiläänäkin. Ruskea pullo on tuore kirppishankinta ja iso lasikannu joululahja.



Havuasetelmassa alkoi noi punaiset tulilatvat rupsahtaa, joten karsin siitä joulun punaisen kaikkinensa.




Rusetin tein joululahjojen pakettinarusta ja metallilangasta.

Huomenna tulee vaatekaappi ja vaatelipasto. Saa nähä mahtuuko niihin kuin murto-osa... IKEAn toimistusmaksu oli 69 e, joten ei paha ajatellen miltä kaikelta säästyy. Ikeassa on mukava käydä semmosella kunhan pällistelen ja ostelen kaikkea pientä kivaa halvalla -asenteella, mutta onhan se aika raastavaa hommata auto, johon vaatekaapin osat mahtuu, ettiä ne osat sieltä, hiloa kärryllä jne. jne. Sitten puuttuu enää se keittiön pöytä ja homma alkais olla hanskassa. Vois pitää vaikka tuparit :)

4 kommenttia:

  1. Hyasintti kun kuihduttaa lehtensä pois, niin kananttaa säilyttää ja alkukesästä istuttaa multaan ulos, kukkii kesällä uudelleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti vinkistä amsku! Oonkin jo intoa piukeena millon pääsee pihalle multaa möyrimään :)

      Poista